Ajankohtaista

Valtiovarainministeriön hankkeen suuri Digi-taito kysely kansalaisille juuri nyt


20.03.2020

Suuri digitaitokysely selvittää suomalaisten digitaitojen tason

Kyselytutkimuksen avulla selvitetään suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta.  Kysely on tarkoitettu kaikille, myös heille, jotka eivät käytä älylaitteita tai asioi itse sähköisesti. Kyselyyn toivotaan vastauksia monipuolisesti erilaisilta digipalvelujen käyttäjiltä aloittelijoista tehokäyttäjiin. 

 

Kysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digi- ja väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota. Digituen tavoitteena on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaaliset taidot sekä mahdollisuus saada apua joustavasti, itselle sopivalla tavalla. Digi- ja väestötietovirasto vastaa digituen valtakunnallisesta kehittämisestä.

Kysely on ensimmäinen digitaitojen valtakunnallinen kartoitus, jonka avulla saamme tärkeää tietoa digituen ja digipalvelujen kehittämisen tueksi.  Kysely toteutetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saamenkielillä.

 

Kyselyyn voi vastata sähköisesti osoitteessa www.dvv.fi/digitaitokartoitus tai paperilomakkeella, joita digituen alueelliset koordinaattorit jakavat ympäri Suomea.


Takaisin uutisiin